Vuoden 2023 iskulause tuo yrityksen kuluttajan lähelle sekä antaa myönteisen kuvan yrityksestä
Markkinointiliiton Iskulausetoimikunta on valinnut vuoden 2023 iskulauseeksi talojen korjausrakentamisia tekevän Eliittikatot Oy:n sloganin ”Kotisi ylin ystävä”.
Perusteluissa mainitaan, että Eliittikattojen iskulause hyödyntää tuttua ja perinteistä ilmausta uudella tavalla sekä yhdistää sen kekseliäästi yrityksen nimeen.
– Hyvä iskulause kiteyttää brändin ytimen ja arvolupauksen. Onnistunut slogan herättää oivalluksen ja saa parhaimmillaan hymyn huulille. Vahva iskulause jää mieleen. Iskulauseen muistettavuutta voidaan vielä vahvistaa tarttuvalla, yksinkertaisella melodialla, jota saatamme rallatelella ihan huomaamattamme. Iskulauseet ovat olennainen osa brändinrakennusta, sanoo Iskulausetoimikunnan jäsen Jenni Brisk.
– Iskulausetoimikunta sai vuonna 2023 käsittelyyn kymmeniä suomalaisten brändien iskulauseita. Valtaosa niistä rekisteröitiin, osa oli kuitenkin liian geneerisiä ja niiden erottautumistekijä puuttui. Oivaltavimmat nostettiin tarkempaan tarkasteluun ja nyt meillä on ilo julkistaa vuoden 2023 paras iskulause: Eliittikatot Oy ”Kotisi ylin ystävä”, jatkaa Jenni Brisk.
Eliittikatoilla ollaan onnellisia iskulauseen voitosta. Kuvassa myyntijohtaja Christopher Rantanen sekä myyntipäälliköt Petteri Hartikainen, Jaakko Tissari, Juho Multas, Eerik Aho ja Elia Airas.
– Olimme kaikki tosi yllättyneitä ja ilahtuneita, kun kuulimme, että meille tuttu ja joka päivä kovassa käytössä oleva iskulause on valittu vuoden ykköseksi. Me arvioimme ja perustelemme toimintaamme koko ajan lauseella Eliittikatot – kotisi ylin ystävä. Se ei ole korulause, vaan se kertoo meistä ja tahdostamme oleellisen ja sitä vasten mittaamme onnistumistamme, iloitsee Eliittikatot Oy:n toimitusjohtaja Markku Kamula.
Eliittikattojen iskulauseessa on ollut mukana Mainostoimisto Aate, joka muistelee lämmöllä sloganin suunnittelua.
– Sloganeita listataan prosessin aikana suuri määrä, ja lopulta karsinnan ja hionnan kautta määrä tiivistetään muutamaan helmeen, jotka esitellään asiakkaalle. Parhaimmillaan suunnittelutyön kautta syntyy slogan, joka erottaa yrityksen kilpailijoistaan sekä oivaltavalla että mieleen jäävällä tavalla, kertoo Markku Kuumola Aatteelta.
Vuoden iskulause -tunnustuksen lisäksi toimikunta antoi kunniamaininnat Fazer Makeiset Oy:n ”Pyöreää ei tarvitse keksiä uudestaan”, Lejos Oy:n ”Thaimaallisen hyvää”, Kelloneuvos Oy:n ”Arvokasta aikaa” sekä Laptech Oy:n ”Kannettava sijoitus” -sloganeille.
Vuoden Iskulause valittu vuodesta 1999 lähtien
Vuoden Iskulause valitaan edellisen vuoden aikana Markkinointiliiton Iskulauserekisteriin hyväksyttyjen iskulauseiden joukosta. Valinnan tekee kahdeksanjäseninen Iskulausetoimikunta, jolla on vankka kokemus mainonnasta ja markkinoinnista. Toimikuntaan kuuluvat kuluttajaoikeuden juristi Tuula Sario, brändijohtaja Jussi Hirvelä, toimitusjohtaja Vesa Huhtanen, copywriter Mariitta Hämäläinen, viestinnän asiantuntija Merja Peltonen, luova johtaja Anssi Järvinen, päätoimittaja Taina Parviainen ja brändistrategisti sekä markkinointiviestinnän lehtori Jenni Brisk.
LISÄTIEDOT
Krista Kangasharju, markkinointi- ja myyntikoordinaattori, MARK Suomen Markkinointiliitto ry
krista.kangasharju@markkinointiliitto.fi
Puh. +358 50 4056351
www.markkinointiliitto.fi
www.iskulauserekisteri.fi
Markku Kamula, toimitusjohtaja, Eliittikatot Oy
markku.kamula@eliittikatot.fi
Puh. +358 50 322 5556
www.eliittikatot.fi
Iskulauseita aina vuodesta 1959 lähtien
Hyvän iskulauseen määritelmä vuodelta 1959 on voimassa edelleen: ”Hyvä iskulause on omaperäinen ja erottamiskykyinen. Se on ytimekäs lause, johon kiteytyy tuotteen, palvelun tai yrityksen lupaus tai kuluttajaetu”. Iskulauseiden rekisteröinnillä pyritään antamaan iskulauseen käyttäjän tietoon käytössä olevia iskulauseita, ennalta ehkäisemään toisiinsa sekoitettavissa olevien iskulauseiden käyttöä ja evästämään mainonnan suunnittelijoita. Rekisteröinti toimii myös dokumenttina mahdollisissa kiistatapauksissa. Rekisterissä pysyminen edellyttää iskulauseen haltijalta rekisteröinnin uusimisen määräajoin.
Voimassa olevat rekisteröidyt iskulauseet ovat nähtävissä osoitteessa www.iskulauserekisteri.fi