”Kyllä. Sinäkin olet luova.

Luovuus nimittäin asuu meissä kaikissa, ihan jokaisessa. Termi tosin saattaa hämätä. Arkisemmin ilmaistuna kyseessä on kyky ratkaista ongelmia ja löytää uusia, entistä toimivampia tapoja tehdä asioita. Viimeistään nyt kuulostaa tutulta, vai mitä?

Luovuus saattaa toki joskus piileskellä pinnan alla, mutta onneksi sitä voi mitata, kasvattaa ja vahvistaa. Se kannattaa, sillä kyseessä on yksi nykypäivän työelämän olennaisimmista taidoista. Ammatillinen supervoima, joka edistää sekä työhyvinvointiasi että uraasi. Yritysten innovointia, uudistumista ja kasvua. Ja lopulta koko Suomen kilpailukykyä.”

Niin, jokainen meistä todellakin on luova. Avaamme hieman, millaisia ulottuvuuksia itsestäsi löydät tutkiessasi luovaa potentiaaliasi. Olemme Luova työelämä 2030 -hankkeessa määritelleet yksilön luovuuden koostuvan viidestä elementistä, jotka näkyvät eri tavoin työssämme ja arjessamme. Elementit perustuvat yksilötason luovuutta käsitteleviin tieteellisiin tutkimuksiin.

Hankkeen tutkimukseen osallistui yli 5000 suomalaista viimeisen kahden vuoden aikana. Mukana mallin luomisessa on ollut lukuisia luovuuden ja työelämän tutkijoita, mutta myös aimo annos maalaisjärkeä ja käytännön kokemusta.

Luovuuden viisi elementtiä

1. Luovuuden perustana on identiteetti eli käsitys itsestä. Identiteetti ohjaa kaikkea ihmisen toimintaa, niin myös luovuutta. Jos koet itsesi luovaksi, hakeudut huomaamattasi tilanteisiin, joissa pääset hyödyntämään luovuuttasi. Tartut ongelmiin ja mahdollisuuksiin, joita muut karttavat. Epävarmuus ei pelota vaan kutkuttaa ja tarjoaa kasvun paikkoja.

Identiteetillä ja sisäisellä motivaatiolla on vahva yhteys. Se taas synnyttää sinnikkyyttä. Syntyy positiivinen kehä – koen itseni luovaksi, ryhdyn hommiin, koen onnistumisia, luotan entistä enemmän itseeni ja siten hakeudun aina uudelleen haasteiden ja mahdollisuuksien äärelle.

2. Toinen elementti on uteliaisuus eli avoimuus uutta kohtaan. Utelias ihminen käsittelee tietoa avarakatseisesti, arvottamatta. Hän etsii ratkaisuja sieltä, mistä muut eivät osaa tai uskalla katsoa.

3. Toisin kuin joskus ajatellaan, on luovuus systemaattista ja pitkäjänteistä työtä. Siinä tarvitaan kolmatta elementtiä eli draivia – motivaatiota, tarmokkuutta, periksiantamattomuutta ja energiaa.

4. Neljäs elementti eli oivaltavuus liittyy vahvimmin ajatteluun. Se kuvaa kykyämme hahmottaa ja käsitellä laajoja kokonaisuuksia ja yhdistellä tietoa uudella tavalla. Oivaltavuus tarkoittaa myös kykyä poimia informaatio- ja ideatulvasta olennainen.

5. Jotta luovuus pääsee loistamaan, tarvitaan itseluottamusta. Se on uskoa omiin kykyihin ja ideoihin. Itsevarma ihminen jakaa rohkeasti ajatuksiaan ja ideoitaan muiden kanssa, ja lausuu mielipiteensä ääneen. Hän ottaa vastaan kriittistäkin palautetta, muttei anna ulkopuolisten skeptisyyden kahlita luovuuttaan.

Jotta ymmärtäisit, että jokainen on omalla tavallaan luova, olemme luoneet sinulle mahdollisuuden tutustua luovuuteesi.

Selvitä siis oma luova potentiaalisi ja ota supervoimasi käyttöön!

Kirjoittajat:

Sanna Laakkio
MARK Suomen Markkinointiliiton toiminnanjohtaja
Luova työelämä 2030 -hankkeen johtaja

Pauliina Valpas, CEO, Yellow Method

Susanna Rahkamo, tutkimusjohtaja, Yellow Method