Kontekstuaalinen mainonta eli ympäristöönsä sopiva mainonta ei ole ilmiönä uusi

Markkinoijat innostuivat digitaalisuudesta toden teolla 2010-luvulla eri järjestelmien kehittyessä: vihdoinkin kulmahuoneessa pystyttiin esittelemään lähes reaaliajassa mitattavia tuloksia, ja mainonta kaiken lisäksi kohdennettiin ihanneasiakkaaseen lähes alusvaatteiden väriä myöten. Tätä kohdennusta tehtiin selaimen evästeiden avulla, jotka tallensivat henkilön selaamia sivuja ja sivuhistoriaa. Some- ja bannerimainonnalla saatiinkin kiinni tarkasti määritelty asiakas, jota seurattiin läpi ostopolun houkuttelemalla ja muistuttamalla erilaisista tuotteista ja palveluista.

Googlen ilmoitus kolmannen osapuolen evästeiden poistamisesta muuttaa digitaalisen mainonnan kenttää.

Digimarkkinoinnin ekosysteemiin kerääntyi kuitenkin vuosikymmenen kuluessa tummia pilviä. Ihmiset alkoivat kyllästyä joka puolelta tunkevaan sisältöautomaatioon ja bannerimainontaan, joka usein sisälsi siinä hetkessä merkityksettömiä mainosviestejä. E-marketerin mukaan vuonna 2017 jo kolmannes ihmisistä vihasi retargetoituja mainoksia. Myös yleinen huoli yksityisyydensuojasta kasvoi.

Samaan aikaan digitaalisten sisältöjen ja somen vihapuheen määrän kasvettua mainostajat heräsivät toisella puolella pöytää: näyttäytyykö meidän brändimme sille turvallisessa ympäristössä?

Maailma on kuitenkin muuttumassa. Googlen ilmoitus kolmannen osapuolen evästeiden poistamisesta muuttaa digitaalisen mainonnan kenttää. Kenties yllättävästi perinteisemmän mainonnan suuntaan.

Kontekstuaalinen mainonta eli ympäristöönsä sopiva mainonta ei ole ilmiönä uusi. Esimerkiksi käy vaikkapa ruokakaupan edessä oleva Snickers-mainos. Se herättää tarpeen ja mieliteon relevantissa yhteydessä ja johtaa ostotapahtumaan. Nyt sama ilmiö on voimistumassa digitaalisessa maailmassa ja vastaa ihmisten huoliin mm. häiritsevästä mainonnasta.

Natiivimainonnan hyötyjä

Natiivimainonta on yksi parhaista tavoista tehdä kontekstuaalista mainontaa. Onnistuneesti toteutettuna se sijoittuu laatumedioihin, ei häiritse, on bränditurvallista ja kunnioittaa yksityisyydensuojaa. Sen avulla mainonnan pystyy kohdentamaan kontekstuaalisesti lukijaa kiinnostavaan sisältöön.

Esimerkiksi aiemmin mainittu suklaapatukan markkinoija voi valita ruoka & juoma -kategorian, jolloin mainos ilmestyy etenkin ruoka-artikkelien yhteydessä ja voimistaa sen merkityksellisyyttä potentiaaliselle asiakkaalle. *)

Vaikka markkinointi kehittyy ja etsii uusia keinoja, joskus vanha konsti on parempi kuin pussillinen uusia, kuten vanha sananlasku toteaa. Tässä tapauksessa siis ympäristöönsä sopiva eli kontekstuaalinen mainonta.

Lisää aiheesta MARK webinaarissa:

”The beginning of the end for shitty ads” ti 2.2.2021 klo 10-11 

Kirjoittajat:
Rickard Lawson, CMO, Strossle International
Sini Orkola-Sahramies, toimitusjohtaja, Strossle Finland

*) Sisältökategorioita Strosslessa on yhteensä 24, jotka digitaalisen markkinoinnin taustalla vaikuttava IAB (Interactive Advertising Bureau) on kansainvälisesti määritellyt.